keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Vaihteeksi Lidlin tököttejä

Tai noh, tököttejä ja tököttejä, mutta jonkin sortin hygieniaan liittyviä tuotteita kuitenkin. Tuossa kevättalvellahan kirjoitin Lidlin puhdistusliinoista ja kommenteissa sain vinkin kokeilla Lidlin vauvoille suunnattuja kosteuspyyhkeitä. Siis käsittääkseni semmottii joilla pyyhitään pyllyt ja sen semmoiset =D Noh, pitihän minun totisesti kokeilla niitäkin kasvojen puhdistukseen ja nyt olen kohta käyttänyt kaksi pakettia niitä. Ensin ostin kuvassa näkyvän sensitive-paketin ja myöhemmin ostin sen toisen comfort -version (paketissa on vihreää väriä), mutta en nyt jaksanut alkaa sitäkin kuvaamaan. 


Olen ollut ihan tyytyväinen näihin kasvojeni putsauksessa ja olenpa usein saattanut pyyhkäistä hikisiä kainaloita jne. näillä. Monipuolisia liinoja siis! Kuten kuvasta tarkkasilmäisimmät huomaavatkin, paketissa on 80 kpl pyyhkeitä ja kun paketin hintakin on naurettava (tarkkaan en tietenkään muista, mutta eiköhän tuo alle 3 eurolla irtoa), on nämä vaihteenotettava vaihtoehto meikinpuhdistusliinoille. Mutta on näissä eräs mutta. Itsehän en meikkaile juuri koskaan, siis jos ei puuteria ja peiteväriä lasketa mukaan, joten en ole varma miten hyvin nämä poistaisivat kunnon sotamaalauksen. Minun mutu-tuntumani mukaan kun nämä ovat jonkin verran tehottomampia kuin tarkoitukseensa (eli meikin poistoon) tarkoitetut puhdistusliinat. Lisäksi nämä pyyhkeet olivat yllättävän jämäkkää matskua, ne olivat siis paljon paksumpaa materiaalia kuin normaalit naamanpuhdistusliinat. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, mikäli nämä toimivat niin hyvin kuin minulla, ovat nämä paljon halvempia kuin muut puhdistusliinat. Aion ostaa näitä siis jatkossakin =)

Sitten toinen Lidlin kiva tuttavuus. Jostain alejutusta (ja tästäkään en hintaa muista, mutta oliskohan ollut silloin parisen euroa) bongasin tämän valtavan pänikän kylpyvaahtoa ja pakkohan se oli kotiuttaa, tuoksuna Sweet orange kun kuulosti niin ihanalta.


En sitte vissiin ole koskaan tuoksutellut 'sweet orangea' koska en huomannut tässä appelsiinin tuoksua... Mutta toisaalta tuossahan on kukan kuva (kenties appelsiinin kukka?) joten tiedä häntä tuoksuiko tämä sitten sille. Vaan eipä tuo haitannut, tuoksu oli siltikin miellyttävä. Niin ja vaikka tämä olikin kylpyvaahto, käytin minä tätä ihan normaalisti suihkugeelinä. Voisin hankkia toistekin, hinta-laatusuhde oli kohdillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti