maanantai 19. elokuuta 2013

BV puuteri

Vähän aikaa sitten otin käyttööni Bottega Verdeltä tilaamani vedenkestävän puuterin joka oli pakko hankkia ihan silkasta mielenkiinnosta. Tosin, enpä ole möllöttänyt missään sateessa joten vedenkestävyys on jäänyt hiukan hämärän peittoon ;)


Oletan tämän Suomen BV:ltä tilattavissa olevan puuterin olevan sama tuote (vaikkakin pakkauksen ulkonäkö on erilainen), omani tilasin sieltä Bottega Verden ulkomaisesta kaupasta jossa se edelleenkin on myytävänä Outletin puolella suht huokeaan hintaan.


Värisävyjä ei ole kuin tämä yksi, mutta kaipa se sopii sitten kaikille tai lähes kaikille. Itselleni se on ihan ok. Puuteri myös tuoksuu jonkin verran, mutta onneksi se tuoksu ei ole mitenkään liian hyökkäävä. Oon kyllä tykännyt tästä, tosin vieläkin mietin pidänkö kuitenkin enemmän edellisestä käytössä olleesta puuterista eli Lumenen valopuuterista (siitä on lyhyesti juttua täällä ja ilmeisesti nykyisin pakkaus on erivärinen). Otin tosiaankin tämän BV:n käyttöön vähän etuajassa, Lumenen puuteri kun oli kulunut jo sen verran että tuotetta oli enää vaan ohuelti ulkoreunoilla ja sellaisen käyttö on harvinaisen rasittavaa varsinkin kiireessä. Jämät siis odottavat edelleen käyttöään ja tässä mietinkin jotta ei mulla näemmä puuterit kulu nopsaan, ilmeisesti tuo mun Lumene on juurikin tuo yksilö joka esiintyi tuossa yli 2 vuotta vanhassa jutussa O__o Toki voi olla että muistan väärin ja kyse ei olekaan samasta rasiasta, mutta ei ne siltikään kulu hurjaa vauhtia jos satun olemaan työttömänä =D


Rasia on myös kaunis katsella ja siitä puuteri saa plussaa, markkinoilla on liian paljon sellaisia tylsiä puuterirasioita. Miinusta sen sijaan saa tuo toisessa kuvassa näkyvä puuterivippa. Se on sellainen ohut vaahtomuovimainen läpyskä ja ite kyllä tykkään vähän paksummista vipoista. Ostinkin irtovipan jonka otan käyttöön tuon lärpäkkeen sijaan.

Ps. Rasia on kyllä oikeasti semmonen normaalikokoinen, jotenkin vain tossa viimeisessä kuvassa se näyttää hirmu pieneltä..!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti