maanantai 3. helmikuuta 2014

Samppoota sekä hoitsikkaa

Joo, olen myös tuhlaileva shampoiden käyttäjä eli onpa tässä viime aikoina tullut käytettyä pari sellaistakin. Yllättäen yhden hoitoaineenkin olen kulutellut loppuun (nehän mulla yleensä kuluu hitaammin kuin shampoot), toinen on vielä käytössä. 


Ensimmäisenä Avon Naturalsin duo joiden pitäisi antaa hiuksille kiiltoa. Ja taas törmäsin tuohon sanaan dull jonka merkitys on mulle vähän hämärän peitossa. Ehkä se sitten tarkoittaa sameita tai heikkoja hiuksia. Tuoksu näissä oli miedon orvokkinen(?) ja se oli ihan ok. Väriltään tuotteet olivat liloja ja tykkäsin kyllä, monesti kun shampoot ja hoitsikat tuppaavat olemaan tylsän valkoisia ;)

Shampoo oli sellainen perusshampoo eli ihan hyvä, mutta hoitoaine ei ollut ihan niin hoitava mitä hiukseni olisivat vaatineet. Sen vuoksi tää hoitoaine kuluikin mielestäni tavallista nopeammin. Shampoota siis voisin ostaa toistekin, hoitsikkaa en.


Ja taas Avonia, tällä kertaa 2-in-1 tökötti jossa oli siis hoitoainekin mukana. Kyllähän tämä oli hoitavampi kuin jokin muu ns. perusshampoo ja joskus taisinkin olla laittamatta hoitoainetta tämän jälkeen (tosin kyllä mä pesun jälkeen lotrasin vähän öljyä hiuksiin niin kuin useimmiten teen, olin laittanu hoitsikkaa tahi en). Tykkäsin kyllä tästä ja tuoksukin oli kivan aprikoosinen, tätä voisi kans ostaa toiste ja kyllä tämä oli mielestäni kivempi tapaus kuin tuo orvokkinen shampoo, ehkä se oli just tuo mukava tuoksu ;)


Tämä hoitoaine on tosiaan vielä kesken, mutta ei tämä varmaan kauaa enää kestä. Vähän pelkäsin mille tämä Bottega Verden tapaus tuoksuu, mähän käytin jokunen aika sitten samalle tuoksuvan huulivoiteen ja sen tuoksuun en hurmaantunut. No, onhan näissä tuoksuissa samaa, mutta jotenkin tää hoitoaine tuntuu tuoksuvan paremmalle-tai sitten se johtuu siitä ettei hoitsikka läntätä nenän lähelle.

Suomen BV:n sivuilta kopsasin tuotekuvauksen: Syväkostuttava manteliöljyä sisältävä hoitoaine ravitsee, lisää kammattavuutta ja jättää lumoavan tuoksun. Tuote palauttaa kosteuden myös elottomille ja kuiville hiuksille. Hoitoaineen sisältämä vehnäproteiini parantaa hiusten rakennetta antaen niille lujuutta.Tuote ei sisällä parabeenejä, silikonia eikä väriaineita. 

Tämä ei oo yhtään hullumpi eli oon positiivisesti yllättynyt. Lisäksi pakkauskin on mun mielestä monia muita puteleita kauniimpi. Loppuvaiheessa tämä täytynee leikata kahtia saadakseen loputkin rippeet käytettyä eli se ehkä on pikkiriikkinen miinus, siinä kun sitten pitää varjella ettei tuotteeseen sekoitu liikaa vettä. Mutta, annan sen anteeksi, mitäpä se pikku rikku muuten komiassa ;)

2 kommenttia:

  1. Pitäisköhän pitkästä aikaa lätkäistä päähän tuollaista 2 in 1 shampoota? Varmaan viimeksi teininä käyttänyt, jolloin nämä oli ainakin itsellä suuressa suosiossa. Eiköhän nämäkin ole vuosien saatossa parantuneet. :p

    VastaaPoista
  2. Kommentistasi mulle tuli jokin flashback Vidal Sassoonin shampoista, muistelen että ko. merkillä oli just niitä 2 in 1 juttuja =D

    VastaaPoista