sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Oodi kahdelle pullolle

Joskus (tai paremminkin usein) sitä saattaa hurmaantua pelkästään pakkauksen ulkonäöstä. No, siihenhän markkinoinnin velhot taitavat tähdätäkin ;) Viime vuoden puolellahan kävimme Haaparannassa ja sillä reissulla silmäni takuulla säkenöivät kun näin nämä Barnängenin ihanat bling bling-suihkarit. Näitä olisi ollut kolmaskin versio ja vieläpä ihanan pinkissä pullossa, mutta sen tuoksuna taisi olla ruusu ja sen tuoksusta en aina välitä. Jälkeenpäin harmittaa, seuraavalla kerralla kyllä nappaan senkin mukaan jos sitä vaan vielä on saatavilla. Vaan kattokaa nyt, eikö olekin ihania?

 
 

Niin bling blingiä!

 

Suihkugeeleinäkin nämä olivat mukavia, nimestä päätellen sisälsivät öljyä eli iho ei jäänyt näiden jäljiltä liian natisevaksi. Öljyä oli kuitenkin sen verran vähän ettei suihkun lattia muuttunut liukkaaksi. Toki taisin tuntea lattiassa jotain, mutta tappoliukkaaksi se ei näiden jäljiltä muuttunut.

Tuoksut sen sijaan olisivat saaneet olla hiukan voimakkaampia. Tosin, appelsiini-inkivääri oli mulla käytössä flunssan aikaan joten hajuaisti ei silloin ollut terävimmillään. Blå Lotus sen sijaan tuoksui mun nenään jollain tapaa 'siniselle', liekö tuo pakkauksen väri vaikuttanut mielikuvaan ;)

Eli kyllä, ostaisin näitä toistekin ja voi kunpa nämä tulisivat Suomeenkin. Itse en ainakaan ole näitä bongaillut, oletteko te?

4 kommenttia:

  1. Ei tuota merkkiä taida saada ku ruotsista ja ihanat pullot.Täytyy kesällä tutkailla ku pääsee taas pitkästä aikaa hapitsulle.Viime kesänä jäi väliin ku syntyi poika.Veli asuu siellä ja harmittaa että öb oli lopetettu enkä saanu enään mun hiusainetta =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joitakin suihkareita saa Suomesta, ainakin Cittareissa on ollu myytävänä neljää(?) eri sortimenttia =) Harmi vaan kun valikoima on niin suppea...

      Poista
  2. Oi hitsi, on kyllä aika päheät pullot! Itsekin voisin retkahtaa tuollaisten edessä ;D

    VastaaPoista